A B C D E F
G H I J K L M 

Total read books on site:
more than 10 000

You can read its for free!


Text on one page: Few Medium Many
Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.








MURTAVIA VOIMIA

KUVAUKSIA KATOVUODEN 1867 AJOILTA


Santeri Alkio


Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1896




Katovuosina

UUPUNEITTEN UHRIEN MUISTOLLE

omistaa nämä rivit

nöyrimmällä kunnioituksella

Tekijä




_Tämä teos liittyy jatkona »PUUKKOJUNKKARIT»-teokseen, ollen kuitenkin
siitä riippumaton, itsenäinen teos._




I


Oli sunnuntaipäivä toukokuun lopulla vuonna 1867. Ei missään näkynyt
vielä kevään esikoisia. Paksuina kinoksina peitti lumi Pohjanmaan
lakeita vainioita. Sen lisäksi nujutti ja ryöpytti lunta, ajaen eräälle
Etelä-Pohjanmaan kirkolle tulevat ihmiset etsimään suojaa joko kirkosta
tai likeisistä taloista.

Kirkonkellojen kumea pauke sai hyvin vähän juhlallisempaa muutosta
aikaan, sillä niiden äänet tuntuivat kaiuttomina kuolevan jo hautuumaan
äärimmäisellä nurkalla. Sitä vastoin paisuva myrsky yhä äänekkäämmin
anasti puhevallan ja vaikutuksen. Vanha tuuliviiri multaushuoneen
katolla kituutti ja valitti niin kuin senkin olisi ollut vilu. Kirkko
näytti melkein tavallista pienemmältä, kun sen rajapiirteet alkoivat
kadota sakean lumiryöpyn sekaan. Hautuumaan ympärillä kasvavat halavat,
pihlajat ja tuomet huojuivat alastomina tuulen mukana etelää kohti.
Suunta näytti niitä ikäänkuin suututtavan, sillä jokaisen syvemmän,
pakollisen kumarruksen perästä ne rajusti suoristivat lehdettömät
latvansa, ravistelivat ja puistelivat niitä kuin vanhat, kärtyiset ukot
hapsiansa.

»Tämä näyttää kauhealta», taikka jotain sen tapaista sanoivat
kirkkomäellä toisiansa tapaavat ihmiset. Niitä kokoutuikin huomattavat
määrät, mitkä jalkaisin, mitkä hevosilla. Vanhan tavan mukaan keräysi
parvi tyttöjä kirkon eteiseen, missä muutama hymyilemään luotu suu
koetti noudattaa luontaista taipumustaan. Mutta hymyily pakeni niin kuin
omantunnon tuskissa ja kirkon eteinen jäi pian tyhjäksi.

Kirkkoon kokoutui runsaasti kansaa, kaikkien kasvoilla vakava, totinen
ilme. Aamuvirren sävel soi kaiuttomasti ja tuntui ikäänkuin arastelevan
sitä terävää, viheltävää ulvahtelemista, minkä ulkona pauhaava myrsky
synnytti rikkeimissä ikkunaruuduissa. Hataroista ikkunoista tuprusi lumi
kirkkoon, kooten paksuja kinoksia ikkunalaudoille ja synnyttäen hienon
lumipyryn niiden tienoilla istuvain ympärille.

Jumalanpalveluksen aikana, jonka kirkkoherra toimitti, oltiin hyvin
hiljaa. Pappi ihmetteli seurakuntansa käytöksen muutosta. Nuorilla oli
ollut aina niin paljon toisilleen kuiskaamista itse saarnan aikana, nyt
ainoastaan harvat päät kumartuivat siinä tarkoituksessa. Pappi otaksui
tässä näkevänsä Kaikkivaltiaan mahtavan käden kurituksen seurauksia.
Hänen sydämensä heltyi. Yhtäkkiä, itsekään muutosta huomaamattaan, tunsi
hän olevansa samaa lihaa, samaa verta tuon kansan kanssa, joka nöyränä,
äänetönnä hänen puhettansa kuunteli. Ulkona nyt niin tavattomaan aikaan
pauhaava lumimyrsky ja sen omituiset, peloittavat äänet muuttuivat
hänen heltyvässä mielikuvituksessaan ikäänkuin välittömiksi Jumalan
vanhurskaan vihan ääniksi. Oma syyllisyys, oma osallisuus noiden veljien
ja siskojen kanssa samoihin rikoksiin nousi vuoren tapaiseksi painoksi.
Itse sitä huomaamattaan muutti pappi puhetapansa: alussa oli hän puhunut
*teidän* synneistänne, nyt hän puhui *meidän* synneistämme. Puhe ei enää
ollut ankaraa, tuomitsevaa lainsaarnaa, vaan yhtäjaksoista nöyrää
rukousta. Hänen asemansa Jumalan ja ihmisten suhteen oli muuttunut:
tavanmukaisesta Jumalan käskynhaltijasta oli tullut kanssaveljiensä
lähettiläs, niiden sydämellä ja suulla puhuva, palava esirukoilija...

Seurakunta itki.

Kun tuli aika rukoilla maanhedelmästä ja kansa kumarsi päänsä
rukoukseen, alkoi äänekkäitä nyyhkytyksiä kuulua ympäri kirkon.

Kaikki hymy ja leikki oli kaukana. Satalukuihin nousevan kansan sydän
sykki sillä hetkellä yhdelle ainoalle tunteelle:

»Herra Jumala, anna aurinkosi paistaa!»

Lumituiskun välissä pilkisti voimaton, kuultava auringonsäde kirkkoon.
Mutta ikäänkuin se olisi rikollisin keinoin päässyt irti, riehahti
myrsky heti uudella voimalla. Räiskyen, niin että kuului kirkkoon asti,
repesi hautuumaan vanhimmasta, suurimmasta halavasta toinen haara.

* * * * *

Kun ihmiset palasivat kirkosta, makasi halava poikkiteloin tiellä.
Vanhat ravistivat pelästyneen näköisinä paitansa ja sanoivat: »Tuo
ennustaa pahaa ... suurta kuolovuotta.» Mutta yksi sanoi:

»Katsokaas miten paksulta on lunta, kun se ulottuu ihan tuohon halavan
haaraan, josta tämä on katkennut. Minä olen monta kertaa kesällä
seisonut tuon puun alla ja pääni on ulottunut tuohon haaraan.»

Siinä oli lunta siis lähes kolme kyynärää.

* * * * *

Sakaristossa tuli olla pitäjän kokous. Kirkonmenon päätyttyä alkoi sinne
kokoutua miehiä. Paitsi isäntiä, jotka sujottelivat seisomaan oven
puolelle, istui tuoleilla muutamia herrasmiehiä. Likinnä pöytää, nojaten
siihen kyynärpäätään, istui suuressa susiturkissaan nimismies Grönberg
ja kappaleen matkaa hänestä toisella tuolilla kapteeni Stolt, pienen
talon omistaja pitäjässä, hänkin susiturkissa. Nurkassa hämärän
puolella, ikäänkuin itseänsä piilotellen kyyhötti »Kaleniuksen herra»,
huononlaisissa pukimissa ja nähtävästi viluissaan. Eräässä välissä näkyi
tämä kuiskutellen puhuttelevan kapteeni Stoltia, joka muutamalla sanalla
vastasi ja käänsi sitten selkänsä.

Rovasti, vähäinen, ystävällisen näköinen ukko, aloitti kokouksen.
Ensimmäinen kysymys oli, otetaanko pitäjään läänin karjakko opettamaan
voin valmistusta. Miehet eivät nähtävästi oikein tajunneet mistä oli
kysymys. »Mikä karjakko?» »Ettäkö sellainen, joka opettaisi voita
tekemään?»

Vakava tuuli, jolla miehet olivat olleet, hälveni hiukan, kun ruvettiin
laskemaan leikkiä siitä, että voin tekemistäkin nyt alkaisivat herrat
opettaa. Varpulan Valeella tiesivät toissa vuonna olleen pari viikkoa
sellaisen, punatanttuisen, lihavan rouvan »opettamassa» emäntää
kirnuamaan veivikirnulla ja kylän pojat olivat sen »frouvan» ristineet
»voi-piruksi».

»Pysyköön pois täältä sellaiset.»

»Niin, ja kuka sen tietää, jos sellaisia otetaan pitäjään, kun ne
aikansa täällä herroittelevat ja konstailevat, niin ottaa kruunu pian
omaksi hyväksensä koko voinvalmistuksen, samoin kuin viinankeitonkin.»

Tämä lausuttiin vinkuvalla, terävällä äänellä. Kumma kyllä, etteivät
useammatkaan helakammin nauraneet. Jotkut sitä vastoin loivat mieheen
vihanpuhuvia katseita, ikäänkuin ajatellen että »Lempoako tuossa kiljuu,
miehinen mies jos olet!»

Mies oli vähäinen, keski-ikäinen, terävä katse, jos äänikin. Iso
koirannahkaturkki oli arvokkaan näköinen ja nähtävästi monessa polvessa
perintönä kulkenut. Tämä oli pitäjän kestikievari, Siikalahden Mikko. Ja
vaikka hän ei mitenkään näyttänyt komealta, pikemmin päinvastoin,
jaloissakin kun oli häränkoipiset punaiset karvakengät, -- tunsi
kuitenkin, hetkisen häntä katseltuaan, että mies on varakas, ja jollei
vielä ole, niin varmaan aikoo siksi tulla.

Tarttumatta sen enempää kiinni Mikon arveluun päätettiin
yksimielisesti, ettei karjakosta huolita, ei millään ehdolla.

Sitten seurasi kysymys: »Suostutaanko ottamaan viinanmyyntipuotia
pitäjään?»

Vallitsi kummallinen hiljaisuus hetkisen sen jälkeen kun kysymys oli
esitetty. Katseet kääntyivät omituisen johdonmukaisesti Siikalahden
Mikkoon, joka ei tätä ollut huomaavinaankaan, niin hyvin kuin hän sen
huomasikin ja koetti sen johdosta tekeytyä ihan välinpitämättömän
näköiseksi. Mutta yhtäkkiä alkoi Mikosta äänettömyys tuntua
tuskalliselta. Hän loi kehoittavasti silmänsä Kaleniukseen, joka jo
olikin noussut ja alkoi puhua:

»Minun mielestäni ei tässä voi olla muuta kuin yksi mieli siitä että
sellainen otetaan (Tässä loi nimismies yliolkaisen katseen
Kaleniukseen), sillä viinaa on tärkeimpiinkin tarpeisiin hyvin vaikea
saada aina kaupungista. Ja lain kannalta katsoen on salapolton
ehkäisemiseksi paras keino, että laitetaan julkinen viinapuoti.
Salapoltto ei ole ainoastaan laitonta, vaan sekin on sen huono puoli,
että hyöty tulee siitä yksityisille, mutta tästä tulisi hyöty koko
kunnalle, sillä Kilströmin patruuna on sitoutunut maksamaan kunnan
kassaan kaksisataa markkaa vuodessa, jos hänelle annetaan oikeus asettaa
tänne viinapuoti. Patruuna sanoi, ettei hän muualla viitsisi maksaa
sellaisesta oikeudesta kuin korkeintaan sata markkaa, mutta kun hän on
niin hyvä ystävä meidän pitäjän isäntäin kanssa ja herra provastinkin
kanssa, niin hän sanoi, ettei hän haluaisi paljon itse hyötyä tämän
pitäjän viinakaupasta.»

Taas oltiin hiljaa, ja Siikalahden Mikko, nähtävästi innostuneena, näki
sopivaksi huomauttaa:

»Kaksisataa markkaa on jo paljon rahaa tällaisina aikoina.»

»Se on paljon rahaa», kertasi Kalenius ja kakisti kurkkuaan
jatkaaksensa. Mutta aivan odottamatta kuului ääni miesjoukosta:

»Paljonko Kalenius saa kun soittaa täällä suutansa?»

Kaleniuksen suu jäi auki ja sana sanomatta. Muiden suut vetäysivät
hymyyn ja katseet kääntyivät sinne, mistä ääni kuului. Siikalahden Mikko
pani huulen hammasten väliin ja suuntasi katseensa muiden mukaan
mutisten itsekseen jotain, josta sai kuitenkin selville vain viimeisen
sanan:

»Sarvikuono!»

Mies, joka näin oli saanut huomion puoleensa vedetyksi, seisoikin hyvin
näkyvillä, miesten eturivissä. Kooltaan hän oli suuri ja karkeatekoinen,
vanhemmanpuoleinen. Siikalahden Mikko varmaankin tarkoitti sarvikuonosta
puhuessaan miehen nenää, sillä se oli suuri. Pörröinen tukka oli
valahtanut silmille, joilla hän pisteliäästi nauraen häikäilemättä
katseli Kaleniusta, odotellen vastausta.

Kalenius oli niin epäröivä, kun huomasi kuinka huvittavan vaikutuksen
häntä tarkoittava pilkka oli mieliin tehnyt, että häneltä lopuksi ei
tullut muuta vastausta kuin:

»No sitä ei ole Hautalan Jannen moisen miehen asia kuulustella.»

»Eipä olekaan», myönsi Hautalan Janne suu hymyssä ja sylki
sakaristonlattialle, »mutta kun sinä tässä niin koreita puheita pidät,
niin arvelin, että kun et sinä siihen kuitenkaan palkatta ryhdy, niin
olispa sopiva tietää, paljonko sellaisesta on tuloa.»

»Pidä sinä vähän soukempaa suuta!» ärjäisi kapteeni Stolt.



Pages: | 1 | | 2 | | 3 | | 4 | | 5 | | 6 | | 7 | | 8 | | 9 | | 10 | | 11 | | 12 | | 13 | | 14 | | 15 | | 16 | | 17 | | 18 | | 19 | | 20 | | 21 | | 22 | | 23 | | 24 | | 25 | | 26 | | 27 | | 28 | | 29 | | 30 | | 31 | | 32 | | 33 | | 34 | | Next |

N O P Q R S T
U V W X Y Z 

Your last read book:

You dont read books at this site.